Alkuvuosi nippuun

Blogikirjan sivu blaa blaa blaa, torstai, 21. maaliskuuta vuonna 2013. Pitkästä aikaa.

Kuluva viikko ei ole ollut kaikkien aikojen paras. Kuin kruunuksi viikon iloluontoiselle sujumiselle, tänään iski päälle kurkun, nenän, pään ja miehen jumittava flunssa.

Yritän piristää itseäni niputtamalla tähän päivään mennessä vuoden 2013 kovimmat musiikilliset jutut. Ei minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä.

Local Nativesin toinen albumi on ollut tehosoitossa koko alkuvuoden. Kalifornialaisbändin kaihoisa ja melodinen pop toimii todella hyvin. Levyn paras hetki on uljas Colombia.

Hummingbird on vahva kokonaisuus.

Kuten on myös Searching for Sugar Man -dokumenttielokuvan myötä maailmanlaajuiseen tietoisuuteen nousseen Rodriguezin levy Coming from Reality.

Kyllä, vuonna 1971 julkaistu levy on yksi eniten kuuntelussa viihtyneitä pitkäsoittoja. Leffan nähneille Coming from Reality aukeaa varmasti eri lailla, mutta esimerkiksi Sandrevan Lullaby-Lifestyles jousisektioineen ja akustisine näppäilyineen on uskomattoman hieno ja suositeltavaa kuunneltavaa kenelle tahansa. Vertailu Bob Dylaniin on turhaa, sillä itselleni Rodriguez kolahti välittömästi kovempaa kuin Dylan muutamia yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta koskaan.

Alkuvuoden isoimpiin hurahduksiin kuuluu myös ranskalaisduo Cocoonin levy Where the Oceans End (2010). Suosittelen lämpimästi. Hienoa, eteeristä, jollain omituisella tavalla hauskaa ja mukaansa tempaavaa ja osin haurastakin tunnelmaa.

Etenkin Baby Seal, I Will be Gone ja In My Boat menevät luihin ja ytimiin ja sen verran vereslihalle, etten niitä itse tule varmaan hetkeen kuuntelemaan. Mutta suosittelen, joka tapauksessa.

Luihin ja ytimiin menee myös Matti Johannes Koivun viikko sitten julkaistu, itsenimetty neljäs soololevy. Kirjoitin levystä arvion Nuorgamiin.

Kahta biisiä lukuun ottamatta (Morrisseyn Everyday is Like Sunday -klassikon introsta tunnelmansa lainaava Minä näen sinussa sen mitä rakastan ja mollimelankolian puolelle duurimelankolisella levyllä lipsahtava Laulu pohjoisesta) albumi on kaihoisaa, pehmeää ja tunnelmaltaan nimenomaan melankolisessa duurissa (suosikkisäveltyyppini, myönnän) operoivaa laulaja-lauluntekijämusiikkia.

Vakuuttavaa jälkeä. Levyn huipentava Tunnen muuttuvan maan on parhaita kotimaisia levynpäätösbiisejä aikoihin.

Tanskalaisen Efterklangin viime vuoden puolella julkaistu Piramida päätyi kuunteluun jostain syystä vasta pari kuukautta sitten. Levy on osoittautunut yhdeksi viime vuosien koukuttavimmista julkaisuista.

Siinä äkkiä mietittynä parhaat vuonna 2013 tehosoitossa viihtyneet levyt. Yksittäisiä hyviä hetkiä on tullut vastaan sitten sieltä ja täältä.

Anssi Kelan Anssi Kela on puolikkaan levyn verran yllättävintä ja kasarimielessä tanssittavinta suomipoposastoa vähään aikaan.

Levoton tyttö on edelleen todella kova biisi ja pesee J. Karjalaisen Menneellä miehellä lattiaa milloin vaan, kuten jo aiemmin kirjoitin. Eivätkä MaitohapoillaIlman sua ja Miten sydämet toimii jää pahasti jälkeen. Levy ei vaan kanna kokonaisuutena loppuun asti. Ei kyllä tunnu Karjalaisenkaan levy kantavan. Tai ainakaan se ei iske allekirjoittaneeseen, ei sitten lainkaan.

Radiohead-nokkamies Thom Yorken superkokoonpano Atoms For Peacen hankalahko ja etäiseksi jäävä Amok –debyytti toimii Anssi Kelan levyn tavoin puoliksi oikein hyvin, kuten jo täällä totesin. Stuck Together Pieces -kappale on aika hemmetin hyvä ja Ingenue -biisin video Yorken tanssimuuvien myötä hämmentävä ja hyvä.

Levylautaselle (lue: tietokoneen kovalevylle, älypuhelimeen) on jumittunut myös muun muassa viime vuoden parhaisiin albumeihin lukeutuva, Depeche Mode -solisti Dave Gahanin vierailun tähdittämä Soulsavers -levy The Light the Dead See. Verrattuna uuteen Depeche Mode -levyyn Delta Machine Soulsaversin pitkäsoitto on lämmin, hyvällä tavalla raukea ja hieno.

Suosittelen, edelleen.

Muita suhteellisen aktiiviseen kuunteluun päätyneitä tapauksia ovat olleet muun muassa Pää Kii, huikean Queen of Denmark -albumin jälkeen pettymykseltä tuntuva John Grant -levy Pale Green Ghosts ja lupaavan esikoisen julkaissut nashvilleläislaulajatar Torres.

Noin. Piristi se vähän.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s