Naiset, päivä on teidän

Syksy on koko ajan enemmän ja enemmän vallitseva olotila. Musiikkirintamalla se tarkoittaa sitä, että uutta materiaalia pukkaa yhdeltä jos toiseltakin artistilta.

Tänään olen kuunnellut innoissani Pikku Kukan uutta levyä, johon kannattaa ensikuuntelun perusteella ilman muuta tutustua – etenkin, jos tykkäät Ultra Brasta, Kerkko Koskinen Kollektiivista, 1970-luvun laulelmamusiikista tai vaikkapa Carole Kingistä.

Ehdottomasti suurimman vaikutuksen tänään on silti tehnyt ikisuosikkeihin lukeutuvan Jonna Tervomaan uusi single. Biisi on koskettava ja koukuttava, video pysäyttävä, biisi ja video yhdessä taas erittäin hieno, tunnehermoon täysillä iskevä ja vaikuttava paketti. Vesiesiintymä ei ole kaukana silmäkulmasta.

Odotukset uutta Tervomaa-levyä kohtaan, ne ovat nousussa. Muut tämän perjantain uudet, hyvät, kiinnostavat ja kiehtovat musiikkijutut ovat Julia Holterin uusi levy…

…uusi tuttavuus nimeltä Pure Bathing Culture

Laura Veirsin uusi albumi…

…perjantai-illan mahdollisiin danssaussuunnitelmiin parhaiten sopiva tuore Au Revoir Simone -biisi…

…ja aivan, tietysti se Pikku Kukka. Viikon päästä julkaistavan Merelle-levyn avaava Jos ei sua täällä olisi on edelleen niin sanotusti hemmetin hyvä musiikkikappale.

Mikä näitä uusia ja innostavia musajuttuja yhdistää? No se, että ne ovat kaikki naispuolisten ihmisolentojen laulamia.

Sori vaan, naamakarvoitustoverit.

Tämä musiikkipäivä, se on naisten.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s