Weeping Willows palaa seitsemän vuoden julkaisutauolta – ja hyvä niin

Ruotsalaisindiekonkarit Weeping Willows tekee paluuta. Helmikuun lopulla julkaistavalta The Time Has Come -albumilta julkaistu (We’re in) Different Places antaa osviittaa paluusta Broken Promise Land -debyytin sekä Endless Night -kakkoslevyn maisemiin.

Arvostelin yhden maailman parhaista ja koukuttavimmista lauluäänistä omaavan Magnus Carlsonin johtaman yhtyeen kuudennen albumin erääseen musiikkimediaan. Pidin levystä kovasti.

Weeping Willows on ehtinyt voittaa puolelleen moneen otteeseen. Edelliseltä levyltään Fear & Love (2007) julkaistu single The Burden on yhtyeen kauneimpia kappaleita. Fear & Love on hyvä levy, jonka muita kohokohtia ovat If You Know What Love IsYou’ll Never Know (How Good You Really Are)A Man Out of Me ja Grains of Sand.

Presence (2004) oli väliinputoajalevy. Siinä missä Fear & Love oli lämmin ja puolillaan takuuhienoja Carlson-melodioita, sen edeltäjä oli pettymys vuoden 2001 mainion Into the Lightin jälkeen. Albumin avausraita ja ensimmäinen single Stairs nosti odotuksia, mutta muu levy ei yltänyt kappaleen tasolle.

Touch Me on True to Youn ja The Burdenin ohella suurimpia Weeping Willows -hittejä. Se on myös melko lähellä täydellistä popkappaletta. Into the Light oli bändin levyistä ensimmäinen, josta innostuin toden teolla. Tajusin sen edeltäjien hienouden vasta myöhemmin.

Albumilta ovat jääneet syvälle mielen sopukoihin kepeästi ja silti jämäkästi rullaava Disconnected, pakahduttavan romanttinen ja unelmoiva Somewhere, U2:n kaihoisalta ja vereslihaiselta versiolta kuulostava If I Could See You One More Time sekä kaipuun sitä yhtä tiettyä ihmistä kohtaan paikoin maailman haikeimmiksi sanoiksi ja säveliksi pukeva Return to Me.

Endless Night on suosikkini Weeping Willows -levyistä. Jos albumi käynnistyy While I’m Still Strongin henkeäsalpaavalla paatoksella ja jatkuu True to Youn lievästi vinksahtaneella hitikkyydellä, eihän moisella kaksikolla käynnistyvä albumi voi olla kovin huono. Eikä olekaan.

Eikä Endless Nightia voi mainita ilman Catherinea. Huikea, huikea kappale.

Weeping Willowsin debyyttialbumin nimikappale on yksi hienoimpia musiikillisia hetkiä, joita on osunut kohdalle. Jos biisi nyökkää kunnioittavasti sekä Elvis PresleynRoy Orbisonin että The Beatlesin suuntaan, asioita on tehty oikein.

Muita Broken Promise Landin kohokohtia ovat Blue and Alone sekä Eternal Flames.

Tervetuloa takaisin, Weeping Willows. Kun olette tuossa vedossa, teitä on todella kaivattu.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s