Mahtavan höpsö R.E.M.

Siitä on jo kaksi vuotta.

R.E.M. laittoi pillit pussiin, heitti lusikan nurkkaan, pisti lapun luukulle ja lopetti toimintansa syyskuussa 2011. Amerikkalaisyhtye kuului siihen harvalukuiseen musiikillisten aktien joukkoon, jonka tekemisiin en pysty ikimaailmassa suhtautumaan millään tapaa objektiivisesti, vaan löydän heikommastakin levystä vaikka väkisin jotain positiivista sanottavaa.

Rumpali Bill Berryn jätettyä yhtyeen ennen Up-levyn julkaisua vuonna 1998, kolmijäsenisenä (laulaja Michael Stipe, kitaristi Peter Buck, basisti ja taustalaulaja Mike Mills) jatkanut R.E.M. ei loppu-uransa aikana päässyt parhaiden aikojensa tasolle, mutta Around the Sun -levyä lukuun ottamatta yhtyeen 2000-luvun levyiltä löytyi kuitenkin runsain määrin mainioita kappaleita.

Klassiset 1980-luvun julkaisut Life’s Rich Pageant (1986), Green (1988), Document (1987) sekä etenkin 1990-luvun kaanonlevyt Automatic For the People (1992) ja New Adventures in Hi-Fi (1996) ovat albumeita, joihin voi palata milloin vaan ja ne kuulostavat aina yhtä turvallisilta ja tutuilta. Kuin näkisi vanhoja ystäviä pitkän tauon jälkeen.

R.E.M. oli poliittinen, kantaa ottava ja syvällinen yhtye, mutta se osasi olla myös romanttinen ja… noh, höpsö. Tätä harmitonta, sympaattista sekä äärimmäisen kauniita ja hienoja lauluja tehnyttä yhtyettä tulee tasaisin väliajoin ikävä.

Kun Michael Stipe laulaa, että ”I never thought of this as funny / It speaks another world to me / I wanna be your Easter bunny / I want to be your Christmas tree”, ei voi muuta kuin huomata hölmön iloisen hymyn leviävän kasvoille.

Stipen kaltaista sympaattista hassuttelijaa ei ole poplyriikan maailmassa toista. ”I read bad poetry / into your machine / I save your messages / just to hear your voice / You always listen carefully / to awkward rhymes / You always say your name / like I wouldn’t know it’s you / At your most beautiful”.

Kappale voi kertoa kaihoisasta yöuinnista ja olla yksi maailman hienoimmista lauluista, joissa ei kuulla kitaraa lainkaan.

Tai ihan vaan onnellisuudesta. ”The sun reflected in / the back of my eye / I knocked my head against the sky / Dragonflies are busy buzzing me / Seahorses as if we were in the sea”.

”This is all I want / It’s all I need / This is all I am / It’s everything / This is all I want / It’s all I need”.

Vielä viimeisellä henkäyksellään R.E.M. onnistui julkaisemaan tuohon höpsön romanttisten kappaleiden joukkoon kuuluvan helmen. We All Go Back to Where We Belong on hieno päätös edellisten kappaleiden luomalle sarjalle (videolla esiintyvä ihana Kirsten Dunst on kuin mansikka kakun päällä).

R.E.M., teitä tulee tasaisin väliajoin ikävä. Onneksi tuotantonne ei häviä levyhyllystä mihinkään.

Mainokset