Kotimaan katsaus

Sain lukijapalautetta siitä, että olen blogin olemassaoloaikana unohtanut tyystin puida tuoretta kotimaista musiikkia. Asiahan on korjattava heti.

Olin muutama viikko sitten Suvi Koivun keikalla Nosturin Alakerrassa. Veljensä Matti Johannes Koivun taustalaulajana aiemmin hurmannut tamperelaislaulajatar hurmaa nykyään omillaan – huhtikuussa julkaistulla Matkalla uuteen kaupunkiin -debyyttialbumilla ja lupaavalla keikkakunnollaan. Jos eri medioissa esille nostettu termi popiskelmä on se lokero, johon Suvi Koivu on luokiteltava, on Koivu ehdottomia kärkinimiä genressään.

Musiikki on tarttuvaa, sanoitukset jäävät mietityttämään ja suomenkielisen popmusiikin parhaimmistoon lukeutuva Ultramariini tulee luonnollisista syistä (kitaristi-lauluntekijä Ville Aalto vaikuttaa molemmissa) mieleen.

Nelihenkinen bändi toimi keikalla mainiosti, joskin kertosäkeet jäivät välillä jalkoihin. Mikäli kokoonpano saa jatkossa tuekseen taustalauluvoimaa, on siinä potentiaalia vaikka mihin. Levyn parhaimmistoon kuuluva Kauan sekä singlebiisit rullasivat vastustamattomasti.

Oli harmillista, että samana iltana Helsingissä eri areenoilla esiintyivät Koivun lisäksi muun muassa Chisu ja Yona, eikä yleisöä ollut tungokseksi asti. Toivottavasti Suvi Koivu saa tulevaisuudessa enemmän ansaitsemaansa huomiota niin keikkarintamalla, radioaalloilla kuin levymyyntitilastoissakin.

Kun kuulin ensimmäisen kerran Koivun Kaupunki on julma paikka -debyyttisinglen, halusin kuulla sen heti uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Kun kuulin alkusyksystä Samuli Putron kolmannen sooloalbumin singlelohkaisun Olet puolisoni nyt, kävi samoin.

Aluksi olo oli hämmentynyt. Sitten heräsi uteliaisuus. Sitten kulkivat kylmät väreet selkäpiitä pitkin. Kuuntelu kuuntelulta sekä Koivun että Putron kappaleet avautuivat ja kietoivat pauloihinsa.

Putron lyriikat ovat välillä ahdistavan suomalaisia ja synkkiä. Miehen ensimmäisen soololevyn Elämä on juhla pelkistettyyn yllättävyyteen tuore levy ei yllä, mutta parhaiden hetkiensä osalta Tavalliset hautajaiset on hyvä pitkäsoitto.

Nuo hetket ovat Olet puolisoni nyt -hitin lisäksi sinkkunaisen maailmaan hyppäävä Se täydellinen ja laahaavan svengin kuljettama Kehon voimaa.

Hetkittäin Putro hyppää uuden yhtyeensä kanssa zencafemaiseen bändisointiin ja silloin jäystetään jo kertaalleen pureskeltua luuta. Akustinen Putro on tällä erää jäänyt taa ja sähköinen Putro on jälleen vallannut alaa.

Mitä seuraavaksi? Herran seuraava liike tulee olemaan mielenkiintoinen.

Samuli Putron tavoin Johanna Louhivuori eli Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet julkaisi syyskuussa kolmannen levynsä. Vaikka tekee kipeää, ei haittaa on luomumusiikkia joka lämmittää kylmenevissä syysilloissa edeltäjiensä tavoin.

Siinä missä Putro on suomirockin konkari, Yona on useista julkaisuista huolimatta edelleen raikas ja kiehtova tuulahdus suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden joukossa.

Mikä Yonassa sitten kiehtoo? Laulajattaren pohjavireeltään surumielinen ja pohdiskeleva laulutyyli sekä kiinnostava olemus.

Tämä yhdistettynä Orkesteri Liikkuvien Pilvien tyylikkään orgaaniseen sointiin luo yhden kuluvan vuoden kiinnostavimmista musiikkitapauksista kotimaisessa musiikkikentässä.

Samoin kuin Putron kohdalla, myös Yonan seuraava liike kiinnostaa.

Musiikillisesti ajatellen, ja muutenkin, nyt eletään vuoden parasta aikaa. Loppusyksyn levyodotuslistalta löytyvät vielä muun muassa Aino Vennan ja Tiiu Helinän debyyttialbumit, joten suosikkivuodenaikani asema vahvistuu entisestään.

Syksy on parhautta.